Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Virtuaalitalli Routavaara on yksityistalli virtuaali Suomessa. Virtuaalitalli tarkoittaa siis, että kaikki tallista kirjoitettu on virtuaalista, sekä kaikki hevoset ja ihmiset ovat keksittyjä. Routavaaran toiminta perustuu siis lähinnä yksityisiin, mutta myyntitoiminta ja hoitotoiminta tulevat hyvänä kakkosena rinnalle. Routavaaraan mahtuu sekä ylväitä puoliverisiä että ilkikurisia poneja. Tallin aktiivisuus perustuu lähinnä valmennuksiin ja kisoihin, mutta myös leirejä saatetaan järjestää hoitajien ja yksityisten omistajien toiveiden perusteella. Talli perustettiin 25.10.2012, kun omistaja Scunkilla oli lisäaikaa ratsastuskoulusta huolimatta ja päätti perustaa aivan oman tallin. Ensimmäinen ajatus Routavaarasta oli "kauniissa talliympäristössä oleva aktiivinen talli".

Routavaara on perustettu todella kauniiseen ympäristöön Pohjanmaalle, runsaasti peltoja sekä metsää. Kauniista ympäristöstään huolimatta Routavaarassa on mahdollista myös treenata kunnolla, tallialueelta nimittäin löytyy kenttä sekä maneesi hienoine estekalustoineen ja koulumerkkeineen. Routavaaran lähettyvillä noin kilometrin päässä on ravirata, jossa voi myös treenailla ravureiden kanssa, osa maastoista soveltuu myöskin ajamiseen. 

Esittely

Muuta

Käynyt viimeksi: 05.05.2013 - 11.34                 

 

 

 

 

Ulkan kuvat: Suvi Laukkanen ja Bundy-Stocky

Ulkka ©: Scunkki

©2018 Virtuaalitalli Routavaara - suntuubi.com